Näin ei ole käynyt koskaan. Ja kävi sitten viikon sisällä kaksi kertaa. Miten se on mahdollista?
Klassinen tarina. Nainen tapaa ravintolassa miehen. Mies on pitkä, komea, tarjoaa drinkin... Mitäs
sitten, vähän tanssahtelua ja kas kummaa, ”meillähän” synkkää hyvin.
Osio 1. Johan
Tässä kohtaa mies täräyttää: ”Olen naimisissa, mutta haluaisin sivusuhteen.” Ok.. mietin. Tällaista en ole ennen kohdannutkaan. Eka kysymys tietysti olikin, että miksi ihmeessä. Vastauksena se, että miehen luottamus vaimoonsa on mennyt vaimon pettämisen myötä. Jaahas, kostoaikeissa siis? No ei tietenkään! Jos hyvin käy ja rakastuu, voisi vaikka vaihtaa naista.
Kyllä tällaiseen sitten hairahduin.
Tähän väliin sanottakoon, että en ole koskaan katsonut varattujen miesten perään. Oikeastaan kieränyt ne kaukaa. En halua olla osa avioliitto-ongelmaa. En syy, seuraus tai osakappale. En yksinkertaisesti halua puuttua toisten liittoihin.
No tämä tapaus, olkoon Johan, sai minut uskomaan, että liitto on hajoamassa ja viimeisiä viedään. Lapsetkin isoja ja vaimo elättinä... Eikä mitään yhteistä. Paitsi stalkkausoikeus toistensa kännykkään ja molemminpuolinen sovellus kännykässä, josta voi toisen paikallistaa. For real? Oh yes, my darling.
Mieshän päätyi luokseni yöksi. Soitti pianolla kappaleen, jonka olin aina halunnut jonkun soittavan minulle edes vaikka youtuben kautta. Ja lauloi. Ja keskustelimme. Enemmän kuin hän vaimon kanssa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Ja meillä oli yhteyttä. Hän oli rakastunut. Ehkä minäkin hetken.
Aamu koitti ja hän sanoi valinnan olevan minun. Ollaanko vielä tekemisissä. Minä halusin.
Kului muutama päivä suloisten viestien siivittämänä ("niin ikävä", "kaipaan sinua", "pian nähdään", "älä muuten laita tähän puhelimeen viestiä, koska vaimoni lukee ne. Meiliososite on parempi". Kunnes....
”Tajusin juuri, kuinka tärkä vaimoni on minulle. Ja perhe. Vaikka joka päivä epäilen vaimoni pettävän minua, en halua jättää häntä tai perhettä.”
Olisihan tuo pitänyt arvata. ”On niin ihanaa elää luottamuksen symbioosissa ihmisen kanssa, jonka on tuntenut koko elämän.” Niin luottamuksen symbioosi, jossa voidaan tsekata toisen puhelin ja paikantaa toinen milloin vaan. Lisäksi vaimo on ollut kotona 20 vuotta hoitamassa (nyt täysi-ikäisiä) lapsia. Mies oli velkaa hänelle loppuelämän.
Voi ahdistus ja kengänpuristus. Kurkkua puristi ja unifem nosti päätään. Kukaan ei uhraudu jäämään kotiin ja kukaan ei ole velkaa elämäänsä toisen valinnoista. Muutaman yltiöfeministisen viestin jälkeen hän kysyi minulta: ”Ihmettelinkin, miksi olisit halunnut kakkosviulistin roolia?” Minä, kakkosviulisti!!!! Kehotin miestä pitämään pasuunansa. Pitäköön huolta koko orkesteristaan sekä onnea luottamuksen symboliin. Samalla kertoen, etten koskaan, missään, ikinä olisi halunnut mitään kakkosfuckinviulistin roolia saati pitämään häneen millään tavoin yhteyttä enää. No, se siitä tuubasta. Opin sen, kuinka vääristynyt luottamuksen kehä joillain on. Mikä on se hiuksenhieno ero, kun normaaliudesta tulee outoa.
Ei-hyväksyttävää.
Tämä keissi sai minut syviin eksistentiaalisiin pohdintoihin. Elämästä. Luottamuksesta. Totuudesta ja valheesta.
Tämä Mikaelin vaimo tuskin koskaan sai minusta tietää. Luulen, että lopulta olin vain kostoväline. Nyt he ovat tasan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti